sunnuntai 13. toukokuuta 2012



New Orleanssissa päädyimme Best Western Avaloniin... mukava hotelli keskustan ulkopuolella, mutta mopolla ja taksillakin pääsee.




















10 | New Orleans

Aamun ensityöksi Pertin Low Rider mp-liikeeseen renkaan vaihtoon. HD-liikkeestä ratikkaan ja Martinen kanssa vapaapäivän viettoon New Orleansiin, joka kolahtaa. Kaupungin vanha keskusta (ranskalainen kaupunki) on ykköstä kaikilla mittapuilla. Kathrinen jälkiä ei keskustassa enää näy. Kaikki on korjattu. Itse vanha keskusta muistuttaa paljon enemmän eurooppaa kuin amerikkaa ja varsinkin Pohjois-Amerikkaa. New Orleansin lisäksi 'käveltäviä' keskustoja ei taida tästä maasta löytyä muualta kuin New Yorkista, San Franciskosta ja Bostonista. 
Hessu, Samppa, Pertti ja George lähtevät aamulla alligaattirbongaukseen ponttoonialuksella hyvän matkaa keskustan ulkopuolelle. Ja löytyy niitä, alligaattoreita siis lukuisia kappaleita ja pojat ovat tyytyväisiä retkeensä. Ehtivät vielä iltapäivän loppuosan viettää New Orleanssin keskustassa. 
Puhelin soi kahdelta, että Low Riderin saa tulla hakemaan. Neljän korvilla olemme Pertin pyörän päällä ja kruisailemme kaupungin länsipuolta ristiin rastiin. Pertin avaraputkisessa pyörässä on kieltämättä hyvät äänet, jotka eivät millään lailla naapuriystävälliset, mutta eipä Pertin tarvi tällä matkalla naapureiden mielipiteistä välitää… :]





















Olkoot sitten kuinka turistinen tahansa, niin New Orleanssilla on vetovoimaa ja luonnetta... piristävä tuulahdus eurooppaa. Moniluikuiset katusoittajat tuovat keskustaan ikuisen sunnuntain ilmapiirin.






















Yllä aamupäivän yllätys. Tilasin katkarapuleivän ja näin mielessäni jotakin pientä tanskalaisen smörrebrödin näköistä ja kaltaista. Totuus veti hiljaiseksi... :] ... hämmästys sen sijaan oli suuri kun kieltäydyin syömästä pikku huikopalaani, palautin keittiöön... ja sitä ei laskutettu! Alla nuoripari poseeraamassa New Orleanssin katedraalipuiston edustalla.